Kuntoutus
Ikaalisten Kylpylän kuntoutumiskeskus tarjoaa monipuolisia kuntoutuspalveluja niin työssä oleville kuin työelämästä jo poisjääneille ihmisille. Kuntoutus voi olla joko yksilöllistä, ryhmäkohtaista tai koko työyhteisöön kohdistuvaa. Myös kuntoremontti- ja TYKY-toiminta kuuluvat kiinteänä osana palvelutarjontaamme.
Lääkäreistä, psykologeista, sosiaalityöntekijöistä, työfysioterapeuteista, fysioterapeuteista, toimintaterapeutista, työterveyshoitajasta, sairaanhoitajasta ja liikunnanohjaajista koostuva henkilöstömme varmistaa jokaiselle yksilölle ja ryhmälle asianmukaisen palvelun. Lisäksi hierojat ja kosmetologit mahdollistavat sen , että rentouttavia ja hemmottelevia hoitoja on saatavilla tarpeen mukaan.
Toimintamme tavoitteena on mm. asiakkaittemme motivoituminen omaehtoiseen terveydestä huolehtimiseen, elämänlaadun kohentuminen sekä työ- ja/tai toimintakyvyn parantuminen.
Kuntoutukseen hakeutuminen tapahtuu hoitavan lääkärin kautta yhdessä Kelan toimiston kanssa. Osa kuntoutusmuodoista edellyttää yhteistyötä oman työpaikan työterveyshuollon kanssa.
Näistä mahdollisuuksista Sinua informoi oma työterveyshuoltosi.
Kuntoutusjaksoihin osallistuminen
Majoitus ja ravinto
Kuntoutumisjaksojen aikainen majoittuminen on kahden hengen hotellihuoneissa. Yhden hengen huoneesta peritään lisämaksu. Kuntoutumisjaksoon kuuluvat täysihoitoruokailut tarjotaan päärakennus Mainingin ravintola Violetassa. Erikoisruokavaliot ovat huomioidut ruokatarjoilussa
Vapaa-aika
Kuntoutujat voivat osallistua Ikaalisten Kylpylän vapaa-ajan ohjelmiin myös iltaisin ja jaksoon mahdollisesti kuuluvan viikonlopun aikana, käyttää peli- ja virkistyspaikkoja sekä Vesitropiikkia. Kuntoutujille jaettava kuntoutujakortti oikeuttaa osan palveluiden maksuttomaan käyttöön.
Vierailijat
Perheellä on mahdollisuus majoittua Ikaalisten Kylpylään kuntoutusjakson aikana. Varaukset ja hintatiedustelut kuntoutustoimiston kautta: 03 451 2216.
Varusteet
Jaksolla tarvitaan henkilökohtaiset varusteet.
Erityisesti
sisä- ja ulkoliikuntavaatteet ja jalkineet
- liikuntavaatteet ja jalkineet
- vaihtovaatteita hikijumppiin
- uima-asu
- selkäreppu tai urheilukassi varusteiden kuljetusta varten
- juomapullo hikiliikuntaan
Vakuutusturva
Jokaista kuntoutujaa pyydetään varmistamaan, että hänellä on kuntoutuksen ajalle voimassa oleva vapaa-ajan tapaturma- tai matkavakuutus!
Ikaalisten Kylpylällä on toimintaansa varten potilasvahinko- ja vastuuvakuutus.
Yleistä
Taloon saapuville kuntoutujille järjestetään tulopäivänä talon esittely- ja info-tilaisuus, jossa heillä on mahdollisuus tarkentaa epäselviä asioita. Lisätietoja saa myös kuntoutussihteereiltä,
puh. 03 451 2216 tai 03 451 2225.